Odert Henrik Gripenberg (14.4.1799 Sääksmäen Woipala – 29.1.1848 Tukholma) oli kenraali Hans Henrik Gripenbergin ja Hedvig Lovisa Janssonin vanhin aikuiseksi elänyt poika. Ajan tavan mukaan hänet kirjoitettiin jo kuuden vanhana vänrikiksi Hämeenlinnan rykmenttiin. Voipalassa Odert ja hänen sisaruksensa saivat korkeatasoista kotiopetusta. Niinpä ainakin 1800 kotiopettajana toimi maisteri J.F.Ahlstedt, josta myöhemmin tuli matematiikan professori. Vuonna 1802 Odert ja hänen nuorempi veljensä Gustaf Adolf (1709-1812) hyväksyttiin ylioppilaaksi Turkuun, mutta Odert siirtyi samana vuonna Haapaniemen opetukseltaan korkeatasoiseen sotakouluun Rantasalmella, jonne velikin tuli seuraavana vuonna. Vuonna 1806 Odert nimitettiin Uudenmaan prikaatin kevyiden rakuunain adjutantiksi, ja sitten Ruotsin sotatopografikunnan luutnantiksi. Siellä hän tutustui mm. Ikätoveriinsa Ulrik von Konowiin, josta kuten Odertilta myöhemmin myös tuli uudistusmielinen pedagogi. Kenraali-isänsä adjutanttina Odert osallistui Suomen sotaan 1808-09, ja sai kultamitalin urhollisuudestaan.
Sotapalveluksesta erottuaan Odert päätti kokonaan keskittyä kasvattajan tehtävään. Hän sai kruunuprinssi Karl Augustilta runsaan matka-avustuksen, ja lähti tammikuussa 1810 ensin Saksaa ja sitten Sveitsiin, jossa oli kuuluisan kasvatusoppineen Heinrich Pestalozzin oppilaana. Siellä Odert tutustui mm. Jacob Ulriciin, nuoreen miehen, josta myöhemmin tuli hänen opettajatoverinsa Suomeen.
Odert palasi Ulricin kanssa joulukuussa 1810 Ruotsiin, jossa molemmat upseerit alkoivat puuhata kokoon pientä koulua. Jo tammikuussa 1811 Odert kuitenkin pyysi eron Ruotsin armeijasta, ja kesän korvilla hän muutti isänsä kehotuksesta takaisin Suomeen. H.H. Gripenberg oli näet 1809-1810 ollut Pietarissa esittelemässä suunnitelmiaan Suomen armeijan hajotuksesta ja uudelleen järjestämisestä. Keisari oli saanut kuulla kenraalin pojista, ja luvannut auttaa heitä, mikäli palasivat Suomeen. Kesällä 1811 Odert lähtikin Pietariin esittelemään ideaansa tyttökoulun perustamisesta. Kerrotaan, että H.H. Gripenbergin ystävä Gustav Mauritz Armfelt esitti Odert loistavaa virkauraa, jos hän palaisi sotilasuralle. Odert ei kuitenkaan luopunut aikeistaan omistautua pedagogiikalle.
”Ei keisari Aleksanteri I:kään, jolle Armfelt esitteli Odert Gripenberg, saanut häntä muuttamaan mieltään. ”Sire, je n’existe que pour l’educacion de la juenesse et l’education pour moi’ (ainoastaan elämäntehtäväni on nuorison kasvatus), vastasi O. Gripenberg hallitsijalle. Mutta keisarissa oli herännyt niin suuri harrastus älykkääseen, nuoreen ylimykseen, että hän tarjosi tälle suuriruhtinaan, sittemmin keisari Nikolain, kotiopettajan tointa. Suunnitelma ei toteutunut, olipa siihen sitten syynä O. Gripenbergin pelko. Että hänen täytyisi uhrata pedagogisia periaatteitaan, tahi hänen samaan aikaan solmimansa avioliitto, jota pidettiin ”epäsäätyisenä”.
Odert oli ilmeisesti solminut pika-avioliiton: Hänet vihittiin Pietarissa jo lokakuussa vuonna 1811 Frédrique Marie Nymanderin, Pietarin suomalaisen seurakunnan lukkarin Johan Nymanderin 18-vuotiaan tyttären kanssa. Fréderique olikin Odertin uskollisena tukena ja työtoverina tämän kuolemaan saakka, jatkoipa Helsingissä toimineen tyttökoulun johtamista vielä tämän jälkeen.
Odertin koulusuunnitelmat eivät Pietarissa edenneet toivotulla tavalla. Mutta Suomeen palattuaan vuoden 1811 lopulla hän muutti suunnitelmiaan, ehdotti poikainternaatin perustamista, ja sai ajatukselleen Uudenmaan ja Hämeen maaherra G.Fr. Stjernvallin tuen. Tämä puolestaan taivutti kenraalikuvernööri Steinheilin ajatuksen taakse, ja silloin keisari suostui. Odert sai Hämeen jääkäripataljoonan Padasjoella sijainneen majurin puustellin vuokratulot ja palkka, eli noin 2000 riikintaalaria vuodessa. Stjernvall ilmeisesti vaikutti siihen, että koulu perustettaisiin Hämeenlinnaan.
Odert ryhtyi heti toimeen. Åbo Allmänna Tidningar -lehdessä (n:o 78, 4.7.1812, lisälehti) julkaistiin ilmoitus jossa mainittiin myös koulun oppiaineet: Numero- ja kirjainlaskenta, geometria, trigonometria, mekaniikka ja hydrodynamiikka, historia, maantiede ja luonnonhistoria, luonnonopin alkeet, uskonto ja moraali, sekä ruotsi, venäjä ranska ja saksa. Lukuaineiden lisäksi opiskeltiin piirustusta, musiikkia ja liikuntaa. Ilmoituksessa annettiin täsmällisen kuvan tästä maamme ensimmäisestä modernistin reaalikoulun opetussuunnitelmasta, lukukausimaksuista ja käytännön järjestelyistä.
Taloudelliset vaikeudet olivat kuitenkin suuret. Kenraali-isän laskelmien mukaan oppilaita olisi pitänyt olla ainakin 20, mutta aivan siihen lukuun ei päästy. Stjernvallilta vuokrattu talo torin varrella oli pieni, mutta vuokra korkea. Kaiken lisäksi maaherra ja jotkut muutkin vanhemmat olivat pettyneitä oppilaina olleiden poikiensa edistymiseen – he olivat odottaneet heti näyttäviä tuloksia.
Odertin koulu siirtyy Poriin
Nyt toimi kenraali-isä, joka osti maaliskuussa 1813 velipuoleltaan majuri Claes Jakob Gripenbergiltä Porin kirkkokorttelissa sijainneen suuren, 18-huoneen talon. Odert sai erinäisten vaiheiden jälkeen kenraalikuvernöörin luvan siirtää koulunsa Poriin, jossa se menestyikin huomattavasti paremmin. Oppilasluku ylitti jo kahden kymmenen, kävipä joskus runsaassa neljässä kymmenessä. Turun ja Porin maaherra von Troilin asettamat tarkastajat antoivat ensimmäisen kouluvuoden lopulla 1814 kiittävän lausunnon niin opettajista kuin oppilaistakin.
Opettajaksi Odert yritti saada Tukholmasta Ulrik von Konowin, mutta tämä oli kiinni omassa koulussaan. Jacob Ulrici tuli Tukholmasta, ja opetti ainakin lukuvuonna 1813-14. Parin muunkin kielimestarin nimi tiedetään, ranskaa opettivat ainakin geneveläinen Le Blanc ja ranskalainen Limouzi.
Odert joutui lisäämään oppiaineisiin latinan, jonka opettajan palkan maksoi valtio. Näitä opettajia oli Frans Peter von Knorring, joka myöhemmin siirtyi Finnströmin kirkkoherraksi, ja sai kansanvalistusharrastuksensa vuoksi myöhemmin kutsumanimen ”Ahvenanmaan Cygnaeus”, sekä Lempäälässä syntynyt maisteri Carl Gustaf von Pfaler, joka seurasi Odert myös Voipaalaan. Pfalerilla oli läheisiä sukulaissuhteita Sääksmäessä.
Kesäkuussa 1817 Odert järjesti julkisen kevättutkinnon, josta ilmoitti Åbo Allmänna Tidningissä 22.5. Hän halusi antaa ”kansakunnan jalommalle” osalle mahdollisuuden itse todeta koulun taso, sen sijaan että uskottaisiin löysiä huhupuheita, tai ”karkeaa egoismia, joka loukkaantuu pienimmistäkin yrityksistä edistää valistusta”. Varmasti Odertin koulu närästi ainakin tuomiokapitulia, joka muuten vielä valvoi koko koulu opetusta.
Koulu siirtyy Sääksmäkeen Isänsä kuoleman jälkeen 1813 Voipaalan kartanon hoito vaati Odertin huomiota. Hän lunasti tilan kanssaperillistään 1816, myi Porin koulutalon ja siirsi koulunsa Sääksmäkeen alkuvuonna 1818. Oppilaat asuivat päärakennuksen ylimmässä kerroksessa, ja koulutalo oli ilmeisesti jokin puiston sivurakennuksista.
Vaikka paikka oli kaikin puolin ihanteellinen internaattikoululle, ja vaikka täysihoitomaksuja alennettiin vähävaraisempiin oppilaiden kohdalla, koulun talous ei edelleenkään asettunut kestävälle tasolle. Oppilaita oli ensimmäisenä vuonna vajaa 30.
Tässä yhteydessä voi pelkästään ihmetellä tuon aikaisen kartanon väkimäärää. Isäntäperheen lisäksi talossa asui sukulaisia ja opettajia perheineen, puutarhureja, renkivuoteja ja eri alojen käsityöläisiä, yleensä perheineen, sekä suuri piikojen ja rekien joukko. Lienenkö väärässä, jos arvelen, että Odertin Voipalassa asui parhaimmillaan lähes 100 ihmistä? Tämän väkimäärän ruokkiminen suhteellisen alkeellisen maanviljelyn ja karjanhoidon aikana oli melkoinen urakka.
Siteeraten Aukusti Petäjän isänsä torppari Kanniston muistikuvia Sääksmäen historian kirjoittaja Erkki Jutikkala kertoo, että Petäjällä oli sellainen käsitys, että Odertilla oli paljon enemmän aikaa hoitaa kartanoa, kun isällään kenraalimajuri H.H. Gripenberg. Tosiasiat näyttävät kuitenkin aivan päinvastaista. Joka tapauksessa torppari Kanniston käsityksen mukaan alustalaisten asumusten modernisointi alkoi Odertin aikana:
” Samoin kun kenraalikin piti luutnantti hyvää huolta alustalaista ja kun hän oli enemmän kotona nin sopi hänen paremmin niitä hoitaa. Siihen aikaan olivat vielä sauhupirtit ylensä käytössä paitsi herraskartanoissa oli jo tiili ja kaakelimuurit. Talonpoikamiesväestö uskoi että ainoa oikea ja terveellinen lämpö tulee ainoastaan kivikiukaasta eikä nin ollen torpparitkaan tahtoneet luopua kiukaistaan.
Mutta isäntä vaatii ne poistettavan jos ei hyvällä nin pahalla; ninpä kun eräs torppari rakensi uutta asuinrakennusta nin käski isäntä tulla kartanosta tiiliä sekä muurimestaria noutaman. Mutta ukkopa pistikin vähin äänin kovo kiukaan uuden asuntonsa nurkkaan. Vaan kun ei torpparia kuulunu tiiliä ottamaan nin Luutnantti istui hevosen selkään ja meni katsomaan miten asjan laita oli.”
Yhteenottoahan siitä tuli, ja ukko purki kiukaansa.
Koulun taloudellisista vaikeuksista johtuen Odertin oli vakavasti mietittävä tulevaisuutta. Nuoruuden voimat kuluivat hukkaan toivottomassa yrityksessä ylläpitää yksityisin voimin uudenaikaista oppilaitosta. Valtion laitoksena koulu sen sijaan olisi turvattu – kasvatus oli tieteistä korkein ja valtion siihen uhraamat varat tuottavat sen kautta korkeimman koron.
Tutustumismatkallaan Suomeen Odertin nuoremman veljen Sebastian Gripenbergin johdolla ulotti keisari myös matkansa Voipaalaan, jossa hän tutustui vanhaan tuttavansa Odertin kouluun, ja maistelipa kartanonpuutarhan satoa.
Odert lähettikin ministerivaltioneuvos R.H. Rehbinderille 27.4.1819 seikkaperäisen kirjelmän, jossa ehdotti koulun uudelleen järjestämistä. Rehbinder oli silloin Venäjällä Suomalaisasioiden hoitoa varten asetetun komitean vaikutusvaltainen sihteeri. Ehdotuksen mukaan Voipalan koulusta tehtäisiin normaalikoulu, jossa 40 oppilasta saisi ilmaista opetusta, mutta maksaisivat täysihoitohoidosta. Koulun yhteyteen perustettaisiin opettajaseminaari, sekä eräänlaisena harjoituskouluna kansakoulu talonpokien lapsille. Koulussa kokeiltaisiin jatkuvasti uusia metodeja, ja seurattaisi muualla Euroopassa kehittyviä pedagogisia oivalluksia.
Mallikoulun toimintaa edesauttaisi metodien kokeilussa erityinen koulurevisio, jonka äänivaltaisena sihteerinä toimisi koulun johtaja. Kun revisio olisi tehnyt tehtävänsä koulu siirtyisi perustettavan kouluhallituksen alaiseksi.
Rehninder lähetti Odertin kirjelmän jo 21.5.1819 koulukomissiolle lausuntoa varten, mutta tämä vanhoillinen, pappisjohtoinen ja vastahakoinen toimielin viivytteli asian kanssa pitkään. Komissiota loukkasi suunnitelmassa melkein kaikki, ja osa sen vastaväitteistä on luettavissa jopa tahattoman komiikan piiriin. Vasta 28.2.1820 Odertin kirjelmä lähti Pietariin, jonne se ilmeisesti katosi.
Odert matkusti joulukuussa 1819 itse Pietariin jättämään avustusehdotuksensa, ja kävi siellä vielä seuraavana talvena. Kesällä 1821 Odert jälleen vetosi hallitsijaan. Hänen 16000 ruplan omaisuutensa oli kulunut loppuun, ja sotakassasta saatu 6000 ruplan laina oli erääntymässä. Keisari suostuikin pidentämään maksuaikaa kahdella vuodella.
Keisarin vierailua käytti myös hyväkseen Jacob Ulrici, joka uudisti majesteetille ehdotuksensa jonkinlaisen köyhäinkoulun perustamiseksi jollekin maatilalle. Koulukomissio vastusti Ulricin monia ehdotuksia raivoisasti, eikä niistäkään sitten tullut mitään.
Pietarin matkoilla Odert oli tutustunut Haminan kadettikoulun johtajaan, kenraalimajuri Thesleffiin. Tämä oli huomannut, että Odertin oppilaat olivat menestyneet Haminassa erinomaisesti, ja ehdotti koulun siirtämistä kadettikoulun alkeiskouluksi. Tosiasioiden edessä Odert suostui, ja keisari antoi elokuussa 1821 luvan Voipaalan koulun lakkauttamiseen ja Haminan alkeiskoulun perustamiseen Odert Gripenbergin johdolla. Odert jätti nyt Voipaalan kartanon pikkuveljelleen Sebastianille, ja muutti perheineen Haminaan. Sinne oli jo pari vuotta aikaisemmin muuttanut traagisesti leskeytynyt C.G. von Pfaler.
Voipaalan koulu toimi vielä lukuvuoden 1821-23. Päätöspäivä oli 20.6.1822, ja Haminan koulu aloitti toimintansa maaliskuussa 1823 kaksiluokkaisena alkeiskouluna. Opetusohjelma oli kuta kuinkin sama kuin Voipaalassakin, mutta uutuutena kielivalikoimaan tuli nyt ensi kertaa suomi. Koulu menestyi erittäin hyvin, ja sen opettajien joukossa oli myös merkittäviä persoonia. Edvard Bergenheimistä tuli myöhemmin arkkipiispa, ja A.A. Laurell johti sittemmin Helsingin ruotsalaista lyseota (1830-40), tehden siitä uudistuvan pedagogiikan keskuspaikan Helsingissä.
Koulumies Oder kehittää Suomen ensimmäisen kylvökoneen
Odertin terveys horjui kuitenkin pahasti, hänen näkökykynsä heikkeni, ja vuonna 1828 hänen oli jätettävä Haminan koulunsa. Odert siirtyi perheineen Sipooseen, mistä hän oli vuokrannut Savijärven kartanon. Kartanonisäntänäkään hänen kekseliäisyytensä ei vähentynyt – olihan hän myös käytännön matematiikan ja tekniikan mies.
Jo Sveitsin matkallaan 1810 hän oli tutustunut sikäläisessä maatalousopistossa käytettyyn kylvökoneeseen, jolla kuitenkin oli monia kehittymättömiä ominaisuuksia. Niinpä hän ryhtyi kehittämään aivan omaa mallia, jollainen valmistuikin 1835. Senaatti myönsi seuraavana vuonna koneelle 10 vuoden patentin, ja patentti myönnettiin myös Ruotsissa. Jälkimmäisen Odert rahapulassa myi vanhalle pedagogiystävälleen Ulrik von Konowille. Tukholman maatalousnäyttelyssä kone oli esillä 1838, ja sai kokeilujen jälkeen siellä kiitettäviä arvosteluja.
Odert perustaa maan ensimmäisen kasvatusopillisen lehden ja tyttökoulun
1830-luvun puoliväli oli Odertille äärimmäisen luova aikaa. Jo ennen kylvökoneen valmistumista hän 1834 perusti Suomen ensimmäisen pedagogiaan keskittyneen aikakauslehden nimeltä Veckoblad för uppfostran och undervisning. Lehti sisälsi suurimmalta osaltaan hänen itsensä kirjoittamia artikkeleita, ja se ehti ilmestyä 27 numerona, se rahanpulman puutteessa jouduttiin lopettamaan vuonna 1835.
Vuonna 1835 Odert vihdoin toteutti nuoruuden haaveensa ja perusti vaimonsa Fredrikan kanssa Helsinkiin maan ensimmäisen varsinaisen tyttökoulun. Se sijaitsi Bulevardin ja Fredrikinkadun kulmassa, ja oli tarkoitettu 9-18-vuotiaille tytöille. Lisäksi koulun yhteyteen oli perustettu sekä tytöille että pojille yhteinen ala-aste. Koulu sai hyvän maineen ja paljon oppilaita, ja parhaimmillaan siinä oli peräti 14 mies ja 3 naisopettajaa. Koulu toimi Odertin kouluista pisimpään: valtion 1844 perustamasta tyttökoulusta huolimatta se pysyi hengissä 1850-luvulle asti. Odertin kuoleman 1848 jälkeen leski Fredrika ja tyttäret ylläpitivät sitä. Odertin naimattomaksi jääneestä nuorimmasta tyttärestä Vilhelminasta (1836 Hamina – 1893 Turku) tuli 1870-luvulla Turun naisopiston johtajatar. Hänen aikansa siinä opistossa pidetään opiston loistaikana.
Odert Gripenbergille syntyi 12 lasta. Kahdeksan heistä kuoli lapsena. Varsinainen murheen vuosi oli Voipaalassa 1822, sama vuosi jolloin Odertin oli pakko lopettaa koulunsa. Ensin kuoli maaliskuussa kolmen kuukauden ikäinen tytär, ja sitten elokuussa perän jälkeen 2½- ja 6-vuotiaat tytöt, sekä 7-vuotias poika. Tavallista pahemmasta kesäripulista lienee siis ollut kysymys. Vuonna 1822 lasten kuolleisuus Sääksmäen pitäjässä oli kaksinkertainen muihin vuosiin verrattuna, ja loppukesät olivat lapsille aina vaarallisimmat (HisKi). Kaksi Odertin pojista Haminan koulussa, toinen 13, toinen 14 vuoden ikäisenä. Vanhin pojista Henrik Johan Odert, kaatui Venäjän armeijan luutnanttina Kaukasiassa 1840. Nuorin tytär Vilhelmina kuoli naimattomana Turun naisopiston johtajattarena, ja hänen siskonsa Augustina Constantia Octavia nai keisarin kanslian virkamiehen J.F. Lundahl. Vain pojista vanhin, Carl August Edvard, eversti ja valtioneuvos, jatkoi sukua. Venäläisestä vaimostaan, Eudoxia Luninistä, hänellä oli yksi kenraali- ja kaksi valtioneuvospoikaa, joiden venäläistyneet jälkeläiset kuolivat joko lapsina tai joutuivat vallankumouksen myrskyihin.
Tämä teksti on laadittu professori Kari Rydmanin teoksen perusteella.
Lähteet:
Rydman Kari: Woipalan (Johannisbergin) kartano Gripenbergin aikana 1783-1842 sekä Odert ja Sebastian Gripenbergin merkitys Sääksmäen koulujen alkuhistoriassa. Valkeakosken kulttuuritoimisto 2008.
HiKi, seurakuntien historiakirjat osoitteessa http:www.genealogia.fi
Kansallinen elämäkerrosto: A. Takolander (Odert Gripenberg) Klenberg H.J.S.: Ätten Gripenbergs ursprung. Tillägg till anteckningar om släkten Gripenberg av Lennart Gripenberg. Helsingfors 1928.
E.O.Kuujo: Odert Gripenbergin internaattikoulu 1812-1822. Historiallinen arkisto 55, Helsinki 1955.
August Petäjä: Ettei mitään unohtuisi (1910) julk.mm. Sääksmäki 2007.
Taito Piiroinen: Puoli vuosisataa kansansivistystyötä Sääksmäessä (1819-1868) Pro gradu 1943.